Media on aina herättänyt keskustelua ja jakanut mielipiteitä. 2010 –luvulla digitaalinen teknologia on tullut osaksi jokapäiväistä elämäämme ja monien asioiden hoitaminen onnistuu nykyään vain sähköisesti. Jokaisella nuorella on älypuhelin, joka tarjoaa nopean ja helpon keinon hyödyntää sähköisten medioiden tarjoamaa tietoa. Myös sosiaalinen media on saavuttanut valtavan suosion ja erilaiset sosiaalisen median sovellukset ovat tärkeä keino nuorille ilmaista itseään ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Nykypäivänä nuorta, jolla ei ole facebook profiilia saatetaan pitää poikkeavana ja jollain tavalla ulkopuolisena.

Muistan kun itse olin ala-asteikäinen, oli harvinaista herkkua jos koulussa pääsi käyttämään tietokonetta ja koulupäivä muuttui aina mielenkiintoiseksi, jos opetus sisälsi jotain sähköistä esimerkiksi opetusvideon tai elokuvan katselua.

dh-social-media-buttons-istock-image-250

Kuva: Googlen kuvahaku

Suuri osa koulutehtävistä tehdään nykyään internetissä ja kouluissa pidetään itsestäänselvänä, että jokaiselta oppilaalta löytyy tietokone. Esimerkiksi syksyllä 2016 saksan, maantiedon ja filosofian ylioppilaskirjoitukset muuttuvat sähköisiksi ja kokeiden vaatimukset sisältävät lukuisten tietokoneohjelmien käytön hallitsemisen. Näen median ja digitaalisen teknologian hienona saavutuksena, joka luo oppimiselle aivan uusia mahdollisuuksia ja tapoja. Itse pidän kuitenkin helpompana lukea perinteisiä kirjoja, sillä olen koko elämäni tottunut tekemään niin ja koen sähköiset materiaalit jollain tavalla hankaliksi, vaikka ne monella tavalla käteviä ovatkin. Kuitenkin nykylapselle, joka on kasvanut medioituneeseen maailmaan saattaa sähköinen opiskelu olla erittäinkin luonteva tapa.

Media on muuttanut muotoaan, mikä pitäisi ottaa tulevaisuudessa enemmän huomioon kouluissa ja opetuksessa. Media tarjoaa valtavan määrän tietoa ja reaaliaikaista informaatiota ympäri maailmaa, jota opiskelijat voivat hyödyntää opiskelussaan. On kuitenkin muistettava, että kaikki internetin sisältämä tieto ei ole luotettavaa ja esimerkiksi iltapäivälehtien lööpit on sanavalinnoillaan pyritty tekemään mahdollisimman huomiota herättäviksi ja myyviksi. Siksi onkin tärkeää, että koulussa opiskellaan erilaisia medialukutaitoja esimerkiksi mediakriittisyyttä, jotta lapset saavat valmiuksia toimia median ympäröimässä nyky-yhteiskunnassa. Koulussa lapselle on opetettava, kuinka tietoa haetaan mediasta ja miten sitä valikoidaan ja hyödynnetään. Lisäksi on myös tärkeää, että koulussa keskustellaan median käytön eettisistä kysymyksistä ja haitoista, kuten nettikiusaamisesta.

Mielestäni median ja koulun välille on löydettävä tasapaino, ettei opiskelu varsinkaan peruskoulussa muutu liian sähköiseksi ja mediakeskeiseksi.